tiistai 12. heinäkuuta 2016

Keskikesän kuulumisia

Lastipyörälainaamon toinen toimintakausi käynnistyi 19. huhtikuuta. Kysyntä on ollut kovaa: toukokuussa pyörien lainausaste oli noin 85 prosenttia ja kesäkuussa huimat 91 prosenttia! Kesä näyttäisi myös jatkuvan kiireisenä, sillä heinäkuu alkaa olla jo melko täyteen varattu. Elokuulle löytyy kyllä vapaita pyöriä myös viikonloppuisin, ja tavallisesti Lasse lainakärryä ja Lempi-taakkapyörää saa lainaan hieman lyhyemmälläkin varoitusajalla. Kannattaa kuitenkin toimia pikaisesti ja varata pyörä niin nopeasti kuin mahdollista, jottei jää ilman, ja seurailla kalenteria mahdollisten peruutusten varalta!

Lastipyörien kyydissä kulkee tavaraa laidasta laidaan.

Lainaajilta on tänäkin vuonna kerätty palautetta pyöristä ja lainaamon toiminnasta. Aivan kaikki lainaajat eivät ole paperista palautelomaketta täyttäneet, mutta palautetta antaneet ovat olleet ilmiselvästi tyytyväisiä Lastipyörälainaamoon. 100 prosenttia lainaisi pyörää uudelleenkin! Pyörillä on kuljetettu lapsia, ostoksia, muuttokuormaa ja muita tavaroita. Enimmäkseen pyörillä on käyty huviajeluilla ja kaupassa, mutta myös retkillä, harrastuksissa, rannalla ja hoitamassa asioita.

Lainaamon toimintaa on paperisissa palautteissa kehuttu tarpeelliseksi. Pyörän käyttöä on kommentoitu hauskaksi ja helpoksi, joskin muutamassa palautteessa on kerrottu lastipyörällä ajon vaativan aluksi hieman opettelua. Lapset ovat nauttineet kyydistä. Lainaajien mielestä lainaamo onkin erinomainen tapa päästä kokeilemaan sähköavusteista pyörää ja kuljettaa tavaroita, jos autoa ei ole tai sen käyttöä haluaa vähentää. Muutama palautetta antanut kertoo myös harkitsevansa oman laatikkopyörän hankintaa!

Jonkin verran palautteissa on ilmoitettu huollontarpeesta. Runsaasta käytöstä huolimatta pyörät ovat tänä kesänä pysyneet pääasiassa ehjinä, vaikka pieniä huoltoja on toki silloin tällöin tehty. Pääasiassa ne ovat sujuneet joustavasti varausten lomassa. Leo-kolmipyörä oli viikon päivät ilman sähköjä odottelessamme varaosaa Hollannista, mutta nyt pyörä on taas kunnossa ja valmis loppukesän seikkailuihin.

Pöytäkin mahtuu laatikkoon!

Toivomme jatkossakin kaikenlaista palautetta Lastipyörälainaamon toiminnasta ja pyöristä! Myös kehittämisideat ovat erittäin tervetulleita. Paperisen lomakkeen lisäksi palautetta voi antaa esimerkiksi sähköpostilla osoitteeseen toimisto@japary.fi.

Lainaamon kesässä elellään nyt jännittäviä aikoja, sillä uutuuspyörämme - yksi laatikkopyörä ja yksi tavallinen sähköpyörä - ovat saapuneet ja ovat tällä hetkellä koeajossa. Kannattaa seurata Lastipyörälainaamon blogia ja Facebook-sivua, jotta saa tiedon ensimmäisten joukossa, kun pyörät tulevat lainattaviksi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti