tiistai 23. elokuuta 2016

Kesäretkellä lastipyörillä

Jyväskyläläiset Outi ja Tuula Ikonen päättivät heinäkuunsa käymällä pidemmällä kesäreissulla - menopeleinään Lastipyörälainaamon pyörät! Kulkupeleiksi valikoituivat Lempi-taakkapyörä ja uusi Ludvig-laatikkopyörä. Kolmen päivän pyöräretki olikin erinomainen tulikaste Ludvigille, joka oli reissulla ensimmäistä kertaa lainauskäytössä.

Ikoset eivät olleet suunnitelleet reittiä juurikaan etukäteen, vaikka pyöräretki olikin ollut ajatuksissa jo pidemmän aikaa. Kustannussyistä alkuperäinen ajatus pyöräilystä Virossa vaihtui Keski-Suomen hienoihin maisemiin. Retki alkoi Jyväskylästä Mataralta, jossa Ikoset pakkasivat kevyet matkatavaransa Ludvigin laatikkoon ja Lempin satulalaukkuihin ja ottivat sitten suunnaksi Petäjäveden.

Sää suosi retkeilijöitä. Kuvat: Outi Ikonen.

"Kriteereinä oli, että siellä on ainakin nättiä ajella eikä matkalla ole moottorietä, jotta voi ajaa pyörällä", Outi kertoo. Matkalle ei pidetty mitään kiirettä: reissaajat pysähtyivät katsastamaan Petäjäveden kirkon ja pitämään jäätelötauon Kuohun kaupalla. "Matkan tarkoitus ei ollut himopyöräillä, vaan nauttia lomasta ilman aikataulua!"

Ensimmäisen yön Ikoset viettivät Petäjäveden jälkeen sijaitsevalla Taipaleen tilalla, joka oli idyllinen paikka rantasaunoineen ja maalaismaisemineen. Päivän aikana ajoa kertyi noin 44 kilometriä, joka oli Outin mielestä sopiva ensimmäinen päivämatka uusilla pyörillä.

"Mukavaa maastoa oli, eikä isoa liikennettä ollut niin paljoa että olisi pelottanut ajella tienpiennarta uudella pyörällä", Outi kertoo. Sähköavusteisella lastipyörällä ajaminen vaati alkuun hieman opettelua, mutta siihen tottui nopeasti ja suorat, hiljaiset tiet sopivat mainiosti harjoitteluun.


Petäjäveden takaa Piesalan kylästä reissu jatkui Jämsään, Jämsänkoskelle ja sieltä Juokslahteen, jossa Ikoset olivat yötä sukulaisissa. Matkaa kertyi toisena ajopäivänä 74 kilometriä. "Reitti oli todella kaunis ja sähköistä oli enemmän kuin apua uuvuttavissa ylämäissä. Viilentävät alamäet ja järvimaisemat onneksi helpottivat niin sielua kun ruumistakin", Outi sanoo.

Sähköavustus helpotti ja vauhditti matkantekoa mukavasti, vaikka noin pitkällä matkalla akkua pitikin vähän säästellä kytkemällä avustus pois päältä alamäissä ja tasaisella. Tällä metodilla päivämatka sujui hyvin ja akkua riitti aina loppurutistukseen saakka. Upouudella Ludvigilla olisi vielä päässyt toisenkin mokoman! "Vauhtiin päästyään pyörä kulki kuin unelma ja itsestään", Outi sanoo kulkupelistään Ludvigista.

Kolmantena päivänä matka jatkui Juokslahdesta Korpilahden kautta Muurameen ja sieltä Jyväskylään. Aivan kommelluksitta eivät Outi ja Tuula tästä reissusta selvinneet, sillä viimeisen päivän reitillä Ikoset kohtasivat ongelmia. Korpilahteen johtavalla isolla tiellä ohiajavat rekat aiheuttivat pelottavia tilanteita, kun tienpiennar oli kapea eikä rekoilla ollut tilaa väistää pyöräilijöitä vastaantulevan liikenteen vuoksi.

Korpilahdella kaksikko pysähtyi kesäjuomille ja etsimään hieman hiljaisempaa tietä Korpilahdesta Muurameen. Karttapalvelusta löytyi hiekkatieksi oletettu tie, joka kuitenkin osoittautui upottavaksi hevosten treenireitiksi. Upottavassa hiekassa ei ilman sähköä päässyt eteenpäin, ja lopulta Outi ja Tuula joutuivat taluttamaan pyöriä. Kolmen kilometrin juoksuhiekkapätkän jälkeen tie loppui ja matka pääsi onneksi jatkumaan sujuvammissa merkeissä, kun vanha tie Muurameen jatkui tasaisena.


Viimeisen päivän reitti oli 54 kilometrin mittainen, joten yhteensä matkaa kertyi yli 170 kilometriä. Näin pitkää retkeä tuskin kukaan on vielä tänä kesänä lainaamon pyörillä tehnyt. Hatunnoston arvoinen suoritus! "Kaikista kaunein ja ikimuistoisin pätkä oli Taipaleen tilalta Jämsänkoskelle. Pitkiä alamäkiä, veistöjä, kuusikkoa, lehtimetsää, pitkiä suoria ja pieniä kyläpahasia matka täynnä!" Outi kertoo reitistä.

Isommilla teillä pyöräillessä taustapeili olisi Outin mielestä tarpeen. Etenkin pitkän laatikkopyörän kurssi on haastava pitää suorassa, jos samalla joutuu kurkistelemaan taaksepäin autojen varalta esimerkiksi risteysalueilla. Seuraavalle reissulle - joka on kuulemma varmasti tulossa - Ikosilla on hankintalistalla juomapulloteline, pehmuste satulaan sekä pyöräilyshortsit, jotka taatusti tekisivät matkanteosta vieläkin mukavampaa.


Outi sanoo ehdottomasti suosittelevansa pyöräretkeilyä Keski-Suomessa muillekin. Pyörien kanssa ei ollut ongelmia, joskaan Lempistä ei aivan heti löytynyt kaikkia vaihteita. Lastipyörät herättivät myös huomiota. Erään kyläkaupan pihassa iäkkäämmät miehet katsoivat, kun samaan aikaan pyörien kanssa paikalle kurvasi maasturi. Toinen miehistä tokkäsi toista ja sanoi: "Kato! Onpa hieno!" Toinen ihmetteli: "Ai mikä? Tuo autoko?" Siihen ensimmäinen vastasi: "No ei, kun nuo pyörät!"

Matkalla on paljon nähtävää ja koettavaa, ravintoloita sekä mahdollisuuksia yöpymiseen bed&breakfast -paikoissa. "Aina ei tarvitse yöpyä hotellissa vaan voi kokeilla jotain hiukan erilaista ja ehkä halvempaakin vaihtoehtoa", Outi kertookin.

Reissu osoitti, että kotiseudullakin voi olla paljon nähtävää, kun lähtee hieman kaupungista kauemmas. Samoin kävi selväksi, että lastipyörä sopii leppoisan retken menopeliksi mainiosti!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti